KOHTEET

Lapin metsämarkkinat ovat muuttuneet viime vuosina. Lapin metsäkiinteistöt kiinnostavat metsäsijoitusrahastoja, ammattimaisia metsäsijoittajia ja esimerkiksi sijoitusyhteismetsiä paikallisten ostajien lisäksi. Pohjois-Suomen metsämarkkinat kiinnostavat etelän sijoittajia sen vuoksi, että etelässä metsätilojen kauppahinnat ovat nousseet hyvin korkeiksi.

Metsätilan myyntitietojen tulee olla laadukkaita ja ammattimaisesti tehtyjä, jotta parhaimpaan mahdolliseen metsätilan markkinahintaan päästään. Tämä koskee kaikenkokoisia tiloja. Hyvän kauppahinnan lisäksi myyjän kannattaa varmistua, että metsäkiinteistövälittäjä hallitsee myyjän, ostajan, välittäjän ja tila-arvion tekijän vastuut, velvollisuudet sekä oikeudet metsätilakaupassa, jotta metsätilakaupan virheet voidaan välttää.

Ammattilaisena pystymme hallitsemaan kaiken tämän, saamaan kohteet oikealla tavalla myyntiin oikeilla tiedoilla ja keskustelemaan samalla kielellä ammattimaisten metsäsijoittajien kanssa. Maksukysyisten isojen metsätilojen ostajien joukossa on myös paljon eri aloilla menestyneitä yrittäjiä, jotka sijoittavat hyvät tuottonäkymät omaaviin metsäkiinteistöihin. Meidän työtämme ei tulisikaan ajatella kustannuksena vaan investointina, joka tähän mennessä myydyissä metsätilakaupoissa on maksanut itsensä myyjälle moninkertaisesti takaisin.  

Myyjän näkökulmasta kaksi yleisintä virhettä metsätilakaupassa:

1. Myynti ilman metsätila-arviota

2. Suora myynti metsätila-arvion metsätaloudellisella arvolla

Metsätaloudellinen arvo ei ole metsätilan markkinahinta. Metsätila-arvio voi osoittaa 170 000 €:n metsätaloudellista arvoa, mutta markkinahinta ammattimaisella myytynä voi aivan hyvin olla 210 000 €. Katso metsätila-arvion metsätaloudellisen arvon ja markkinahinnan suhteesta lisää alempaa meidän toteutuneista kaupoista.

Ole yhteydessä, jos haluat tietää, mikä on metsätilasi markkinahinta ja paras tapa myydä metsätilasi. Olemme keskittyneet isojen metsäkohteiden (puustoa yli 5000 m3) myyntiin Pohjois-Suomen aluella. 050-4334 720, Tuomo Liikanen (LKV, metsätalousinsinööri, OTM, kaupanvahvistaja)


MYYNNISSÄ OLEVAT METSÄTILAT:


Metsätilojen myynti – Suomen Metsätilakauppa LKV

Toiminnan laajentuessa ja keskittyessä yhä enemmän metsätilojen kauppaan olemme erottaneet metsätilojen välityksen oman aputoiminimen alle. Metsätilojen myynnissä käytämme aputoiminimeä Suomen Metsätilakauppa LKV. Pääset tutustumaan palveluihin ja myynnissä oleviin metsätiloihin osoitteessa https://www.suomenmetsatilakauppa.fi


Myytyjä kohteitamme:

n. 136,4 ha metsätilakokonaisuus Pudasjärvi, 02/2021

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo n. 154615 euroa. Toteutunut kauppahinta 255000 euroa (+64,9% /100385 € metsätaloudellisesta arvosta). Toteutunut kuutiohinta 30,3 €/m3.


n. 76,4 ha metsätila Rovaniemi, 10/2020

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo n. 170700 euroa. Toteutunut kauppahinta 212000 euroa (+24,1 % metsätaloudellisesta arvosta) tot. kuutiohinta 34,1 €/m3.

n. 139,84 ha metsätila, Rovaniemi 6/2020

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo n. 109000 euroa. Toteutunut kauppahinta 164000 euroa (+50,4 % metsätaloudellisesta arvosta). tot. kuutiohinta 23,2 €/m3.

n. 102 ha määräala, Kuusamo 6/2020

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo n. 75000 euroa. Totetutunut kauppahinta 115000 euroa (+53 % metsätaloudellisesta arvosta). tot. kuutiohinta 21,6 €/m3.

n. 32,24 ha metsätila, Ylitornio 6/2020

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo n. 29000 euroa. Toteutunut kauppahinta 52000 euroa (+79 % metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta 26,2 €/m3.

n. 29 ha metsätila, Pello 5/2020

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo n. 32659 euroa. Toteutunut kauppahinta 44000€ (+ 35 % metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta 24 €/m3.

n. 65,8 ha rantametsätila, Inari 4/2020

n. 50,7 ha metsätila, Pelkosenniemi 2/2020

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo 40327 euroa. Toteutunut kauppahinta 45000 euroa (+ 11,5 % metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta 18,2 €/m3.

n. 38,61 ha määräala, Pello 1/2020

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo 28000 euroa. Toteutunut kauppahinta 39000 euroa (+39% metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta 21,9€/m3.

n. 142,9 ha määräala, Rovaniemi 12/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo noin 119700 euroa. Toteutunut kauppahinta 150 000 euroa (+25% metsätaloudelisesta arvosta), tot. kuutiohinta 21,1€/m3.

n. 56,65 ha määräala, Kuusamo 12/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo noin 32700 euroa. Toteunut kauppahinta 57000 euroa (+74% metsätaloudellisesta arvosta, tot. kuutiohinta n. 23,9€/m3.

n. 171 ha metsätilakokonaisuus, Pello/Kolari 11/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo noin 183 608 €. Toteutunut kauppahinta 236000 € (+ 28,5% metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta 22,8€/m3.

n. 156,46 ha rantametsätila, Rovaniemi 11/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo noin 128 569€. Toteutunut kauppahinta 174000€ (+35% metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta 25,9€/m3.

n. 98,08 ha metsätila, Rovaniemi 11/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo noin 67500€. Toteutunut kauppahinta 110000 € (+ 62% metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta n. 21,9€/m3.

n. 31,95 ha määräala, Rovaniemi 11/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo noin 10 000€. Toteutunut kauppahinta 17000€ (+ 70% metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta noin 38,9€/m3.

n. 89,95 ha metsätila, Ranua 10/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo noin 75500 €. Toteutunut kauppahinta 105000€ (+39% metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta noin 23,8€/m3.

n. 127,5 ha metsätila, Salla 10/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo noin 104900 €. Toteutunut kauppahinta 126600 € (+20,6% metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta n. 18,6€/m3.

n. 26,13 ha rantametsätila, Kemijärvi 10/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo noin 11500€. Toteutunut kauppahinta 20000 € (+73% metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta 20,2€/m3.

n. 53,12 ha rantametsätila, Posio 7/2019

n. 38,83 metsätila, Sodankylä, 7/2019

Metsätila-arvion metsäaloudellinen arvo noin 14500 €. Toteutunut kauppahinta 18000 euroa ( +24 % metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta noin 23,2€/m3.

n. 157 ha metsätila Rovaniemi, 7/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo noin 102500 € ja metsätila-arviossa arvioitu metsätilan markkinahinnaksi noin 117000€ – 128000€. Toteutunut kauppahinta 170 000 euroa (+65% metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta 29€/m3.

n. 38,83 ha metsätila Sodankylä, 6/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo n. 14500 euroa, toteutunut kauppahinta 18000 euroa (+21 % metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta 23,3 €/m3.

n. 86 ha määräala Rovaniemi, 5/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo n. 21 929 €, toteutunut kauppahinta 42 000 euroa (+91% metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta 32€/m3

193,4 ha, metsätila, Salla, 4/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo 89 600 €, toteutunut kauppahinta 142 000 € (+58,0 % yli metsätaloudellisesta arvosta) , tot. kuutiohinta 23,4 €/m3


5,48 ha, metsätila, Kemijärvi, 3/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo n. 6 400 €, toteutunut kauppahinta 11 500 € (+80 % yli metsätaloudellisesta arvosta) , tot. kuutiohinta 26 €/m3


94,6 ha metsätila, Rovaniemi, 1/2019

Metsätila-arvion metsätaloudellinen arvo 59 500 €, toteutunut kauppahinta 77 000 € (+29,4 % yli metsätaloudellisesta arvosta), tot. kuutiohinta 22,4 €/m3